Uutiset Linkit Lipa Rock - Päiväkirja

10.01.2011
Aloin äänittelemään uusia biisejä.. Pöytälaatikkoon oli taas kertynyt joitain aihioita, joten laitoin recordin päälle ja aloin rämpyttämään. Jos alkaa kuulostamaan liian hyvältä, niin julkaisen toisen soololevyni! Kunpa vaan pystyis pitämään genren suht linjakkaana alusta loppuun. Nyt olis kiva tehdä iisiä pop-musiikkia vasta valmistuneen Rattlen hard rock -levyn vastapainoksi.

 

29.03.2010
Tulihan taas otettua melkoinen urakka harteilleen. Päätettiin The Beetles -porukan kanssa petrata edellistä keikkaennätystä, joka tehtiin 1.4.2006. Silloin soitettiin 12 keikkaa illan aikana. Nyt parannetaan tulosta vähän ja soitetaan 13 keikkaa La 4.9.2010 ympäri Lahtea. Onneksi paikalliset ravintolayrittäjät ymmärtää näitä meikäläisen tempauksia ja jokainen lähti välittömästi mukaan. Tunnin välein alkaa uusi keikka, uudessa ravintolassa. Keikkoja on yhteensä 13 ja kaikki keikkatulot lahjoitetaan lasten psykiatriseen hoitoon. Lue lisää www.thebeetles.fi.

 

07.07.2009
Lokakuussa The Beetles tekee taas pari keikkaa! Kyselyitä on tullut pitkin ja poikin, mutta Disco Inferno perustettiin aikanaan Beetlesin tilalle ja sillä on ollut mukavasti puuhaa siitä saakka, joten ollaan mieluummin keskitytty siihen Kallen (John Lennon) kanssa. Nyt kuitenkin tuli melko hyvä tarjous yksityistilaisuudesta, joten päätimme tarttua siihen. Samoilla höyryillä tehdään toinenkin keikka kotikentällä Lahdessa.
 

3 vuotta ehdittiin olla "telakalla", vaikka itse silloin aikanaan luulin, ettei ainakaan 5-6 vuoteen laiteta bändiä enää pystyyn. Sopivaan saumaan osuu tämä 2 keikan "comeback" siinäkin mielessä, että Lahden Kaupungin teatterin The Beatles Story loppui juuri tänä keväänä. Teatterin bändi tosin tekee vielä joitain keikkoja, mutta eiköhän meillä ole ihan oma fanikunta ja keikoille saada riittävästi porukkaa.

 

23.06.2009
Studiohommia... Rupesin äänittelemään uusiksi paria "Tilaisuus tekee varkaan" -levyllä julkaistua biisiä. "Maailma odottaa" ja "Pohjimmiltaan kiltti mies" on saanut sen verran hyvää palautetta, että ne voisi julkaista erikseen sinkkuna, mikäli soittaisi ne vähän huolellisemmin.. Pari viikkoa tässä nyt menee, kun soittaa, laulaa ja tuottaa kaiken itse alusta loppuun..

 

15.05.2009
Jipii. Nyt on uusitut sivut auki. Edelliset olikin ihan paskat, enkä osannut päivittää niitä. Nyt olen päivittänyt tota biografiaa ja lisännyt biisejä soololevyltä, Beetlesiltä ja Rodeo Driveltä. Discon ja Rattlen biisejä näkee ja kuulee niiden omilta kotisivuilta. Täytyy nyt koittaa sillon tällön käydä päivittämässä näitä juttuja tänne. Popedan Costellollakin on omat sivut, jonne se käy rustailemassa kuulumisiaan. Ja on kai niitä muillakin, nyt jopa mulla!

 

04.03.2007
Tänään piti lähteä Helsinkiin miksaamaan soololevyä, mutta oli niin paljon duunia näitten nettisuvujen kanssa, että skippasin Hesan reissun. Sitä levyä miksaa Pete Kokko ja se on just niin ammattimies, ettei mua siellä olis tarvittukaan. On sinne ensi viikolla joku päivä mentävä kuitenkin, kun "Tilaisuus tekee varkaan" -biisiin tuli tehtyä tässä jälkeenpäin niin hyvä intro ja väliosa, että ne pitää saada ujutettua sinne mukaan myös. Niin siinä käy kun itekseen himassa äänittelee kaiken valmiiks ja sitten vasta menee bändin kanssa treenailemaan biisejä.

 

19.03.2007
Aamuyöllä tultiin Juice Fruit rundilta Lahti- Parikkala-Keuruu. Aikas väsynyttä miestä, kun perjantaiaamuna heräsi aikaisin töihin ja siitä sitten illalla keikalle ja taas minimi yöunet ja lauantaiaamuksi raksamessuille töihin. Sieltä taas suoraan keikalle Parikkalaan ja miniyöunien jälkeen Keuruulle. Hyviä keikkoja oli kaikki ja kansaakin oli pirusti. Keuruulla oli yli 700 ihmistä!

Maanantaiaamuna olikin sitten 12:00 palaveri, jossa suunniteltiin MediHevi Open Air festareita. Töihin en kyennyt menemään, sillä väsytti niin paljon, että nukuin 14:00 alkaen seuraavaan aamuun asti.