Kuka on Lipa Rock?
Nimi: Niko Liukkonen
Vuosimalli: 1977
Valmistumaa: Lahti, Suomi
Korimalli: 193cm, 108kg
Bändit: Rattle, Disco Inferno, Rodeo Drive, ym..
Vakiovarusteet: Kitara ja laulu
Lisävarusteet: Basso, piano
Miten musta tuli mä?
1977 mä synnyin Lahdessa. Perheeseen kuului iskä Eero, äiti Aila ja 7 vuotta vanhempi isoveli Jari.
1979 porukat erosi ja me asuttiin sitten kolmestaan Lahden Liipolassa ja siellä kävin Naskalin päiväkotia.
1984 mä menin Liipolan ala-asteelle kouluun. Meinasin heti ekana viikkona joutua tarkkikselle, kun olin niin villi lapsi. Yritin sitten kuitenkin käyttäytyä kunnolla ja sain jatkaa siellä normaalikoulun puolella.
1986 mä pääsin Lotilan peruskoulun musiikkiluokille. Emmä sillon vielä mitenkään diggaillut musisointia, mutta johonkin piti kuitenkin hakea. Muut vaihtoehdot olisi ollut urheiluluokat, kuvaamataitoon suuntautuvat luokat ja ehkä jotain muitakin.. Mä olin kuitenkin jo skidinä hiffaillu vähän noitten urkujen päälle, joten ehkä se musaluokka oli sen takia mulle luonnollisin valinta. Pääsykokeena oli laulua ja rytmitehtäviä ja nehän oli mulle ihan piis of keik. Samana kesänä me muutettiin Villähteelle omakotitaloon ja mä kävin sieltä saakka itekseni bussilla koulussa ja Liipolassa kamujen kanssa ”leikkimässä” vai mitä me nyt siinä 9 vanhana tehtiinkään. Villähteellä ei asuttu kuin se kesä ja syksyllä muutettiin Lahden keskustaan Vesijärvenkadulle.
1987 löysin uuden harrastuksen Karaten parissa ja jaksoin sitä ehkä vuoden verran ja lopetin sen sitten, kun olin niin laiska eikä löytynyt pitkäjänteisyyttä. Sähköuruja soittelin edelleen omaksi iloksi, kävin jossain urkukoulussakin pari kertaa, mutta emmä mitään siellä oppinut. Jarilla (isoveli) oli akustinen kitara, jota se osas jo vähän soittaakin. Mä soittelin sitä välillä salaa, mutta sain sitten kyllä selkääni jos se sai tietää. Osasin just ne pari sointua, jotta pystyin soittamaan jonkun Neumannin biisin. Siinä kitarassa ei muuten ollut ollenkaan paksuinta E –kieltä, kun ei meinannut sormet ylettää sinne saakka. Kyllä oli vaikea ottaa se myöhemmin mukaan, kun oli aina vaan viidellä kielellä soittanut.
1989 muutettiin mutsin kanssa Niemenkadulle kahdestaan ja Jari muutti Liipolaan yksinään. Aloin kiinnostua enemmän musiikista ja soittelin sähköurkuja kotona.
1990 siirryin Tiirismaan musiikkiluokkien yläasteelle ja sain mutsin suostuteltua ostamaan rummut. Perustettiin ensimmäinen oma bändi, johon kuului Tero Parikka (koskettimet), Jani Vilen (kitara) ja mä soitin rumpuja. Treenailtiin Teron porukoilla autotallissa. Soiteltiin jotain My Only Onea ja muuta kevyttä kamaa. Janin kitaransoitto ei oikeen ottanut kulkeakseen, joten me alettiinkin Teron kanssa soitella kahdestaan. Tero soitti urkuja ja laittoi sieltä rumpukomppia tulemaan ja sit mä soittelin kitaraa siihen päälle. Omaa kitaraa ei ollut, vaan mä soittelin sillä Janin Epiphonella.
Rinnakkaisluokan pojilla oli ollut bändi jo 3. – luokalta saakka ja niitten rumpali Lasse Vehviläinen ja basisti Ari Ranki oli aika hyviä soittamaan. Niillä kun ei ollut kitaristia ollenkaan, niin mä lupasin soittaa niitten keikalla kitaraa. Mä en osannut sillon vielä kuin jotain helppoja avosointuja ja niitten jossain biisissä oli sitten sellaisiakin hienouksia kuin G-molli ja Bb –duuri. No ei taipunut meikäläisen nakit sellaseen, joten liukenin paikalta heti meidän oman keikan jälkeen. Meijän koulussa ei ollut yhtään kitaristia siihen aikaan, joten se oli vähän niinkun valttina mulle olla mukana musahommissa myöhemminkin, kunhan vaan treenaisin soinnut kuntoon.
Mä sain myytyä ne mun rummut pois ja porukat osti mulle ensimmäisen ikioman kitaran. Se oli sellanen mustavalkoinen, salamakuvioinen Samick Stratocaster. Mä kuuntelin vaan Shadowsia ja Agentsia ja soittelin niitä biisejä perässä, Myöhemmin tuli kuvioihin Peer Günt, joitten biisejä mä koitin soitella mukana myös. Se kuuluu tänä päivänäkin mun soitosta läpi, että rautalanka ja Peer Günt on kuunneltu. Nykyään nuoret kitarstinalut laittaa saman tien Joe Satriania ja Steve Vaita soimaan ja opettelee sen kitaransoiton siitä lähestymissuunnasta. Ja sen kyllä kuulee, noi nuoret jannut on niin pirun nopeita ja teknisiä, ettei tässä vanhan liiton jannuna oo mitn asiaa niille tonteille.
1991 aloin puuhailla oikean oman bändin perustamista, koska sieltä koulun pikkujoulujen keikalta oli jäänyt aika hyvä fiilis. Pyysin rinnakkaisluokalta rumpuihin Vehviläisen Lassea ja bassoon Saarisen Tonia. Toiselta rinnakkaisluokalta koskettimiin Pöntisen Tomia, laulussa jatkoi Esa Lehtonen ja mä soitin kitaraa. Näin oli ensimmäinen versio Rattle Boys – yhtyeestä saanut muotonsa.
Meijän ensimmäinen virallinen keikka oli ”Itsenäisyys Fest” –kemuissa ja me soitettiin Lahden 8-salilla. Lämppäriksi meille oli järjestetty Mikko Kuustonen ja jokaisessa paikallislehdessä oli mainintaa siitä meijän keikasta. Tuntui aika hienolta. Me tehtiin siinä jotakuinkin parikymmentä keikkaa Lahden kouluissa ja nuokuilla, kunnes Pöntinen jäi jostain syystä pois kuvioista. Lehtonen jäi pari keikkaa myöhemmin pois kanssa, kun se oli löytänyt tyttöystävän, eikä mitään muuta elämää sen jälkeen ollut. Jatkettiin siis triona. Minä (kitara + laulu), Toni Saarinen (basso + taustalaulu), Lasse Vehviläinen (rummut + taustalaulu).
Toi taustalaulaminen oli meille tosi helppoa, kun oltiin musiikkiluokkien oppilaita kaikki. Monesti kun meitä vertailtiin muihin junioribändeihin, niin kehuja tuli aina harmonisista stemmalaulusovituksista. Tavallisista kouluista startanneet bändit ei osannut sovittaa moniäänisiä lauluja, niinku me ja pysyi tuskin vireessä leadlaulujenkaan kanssa, niin oltiin muita vähän niinku askeleen edellä. Siinä meni sitten pari vuotta ja tehtiin sellaset 25 keikkaa per vuosi, siiten tuli basistin vaihdos tuli eteen, kun Toni jäi pois ja tilalle tuli Mika Autio.
1993 mä menin Lahden Ammattikouluun leipurilinjalle. Se oli 2 -vuotinen linja, mutta mulla meni sen suorittamiseen 3 vuotta, kun mä kävin samaan aikaan Starkilla osa-aikaisena tekemässä töitä. Ja keikoillakin käytiin jo aika säännöllisesti. Moni perjantai jäi sen takia koulussa väliin.
1994 vaihdettiin jälleen basistia ja Mikan tilalle tuli Jarkko ”Pate” Luhtakallio. Keikkailua jatkettiin noin 30 keikan vuosivauhdilla. Näihin aikoihin alettiin jo kulkea keikkabussilla ja meillä oli oikein kuski, miksaaja ja roudarikin!
1996 Sain leipurin paperit amiksesta ja menin täysipäiväiseksi Starkille töihin. Kesällä muutin pois himasta ja kuinka ollakaan; Liipolaan!
1997 perustin oman firman; Ohjelmatoimisto Showmies. Sen kautta hoitelin sitten keikkamyyntiä ja bändin talousasioita. Neljäs jäsenkin löytyi bändiin, kun toiseksi kitaristiksi pestattiin vanha Liipolan kaveri Timo Johansson. Samana vuonna perustin toisen bändinkin; The Beetles. Se oli harkittu formaatti keikkarintamalle ja me väännettiin vanhoja 60 –luvun hittibiisejä nuorekkaalla ja tyylikkäällä asenteella. Sen bändin kanssa oli tosi hyvin keikkaa.
Keväällä tehtiin Rattle Boys:in ensimmäinen levyjulkaisu ja nimeksi muuttui Rattle. Ensimmäinen julkaisu oli ”Miss sä oot?” –single. Saman vuoden Joulukuussa julkaistiin toinenkin levy; ”Rakkauslaulu luusereille” –ep. Keikkavauhti oli noin 50 keikkaa / vuosi.
Samoihin aikoihin lahtelainen bändi Kuningasmehiläinen kysyi mua bändiin. Mä oon aina ollu tosi huono kieltäytymään mistään, joten lähdin mukaan. 10 treenit ja yhden keikan mä siinä oilin mukana, mutta sitten oli ihan pakko lopettaa, kun oli niin paljon kaikkee muutakin..
1998 vaihtui Rattlessa taas basisti. Pate sai lähteä ja tilalle tuli Pilvilinna –yhtyeestä Janne Ventomäki. Tehtiin uusi ”Antaa mennä vaan!” -levy Joulukuussa ja keikkailtiin noin 30 keikkaa / vuosi.
Turo’s Hevi Gee oli lähdössä keikalle Makedoniaan vajaaksi viikoksi ja ne pyys mua tuuraamaan, kun niitten toinen kitaristi ei päässyt. No mahtavaa, mähän lähdin ilman muuta. Mä sain jonkun kasetin, missä oli keikkasetti ja siitä sitten himassa tsekkailin rallit haltuun. Yksiäkään treenejä ei pidetty, vaan kylmiltään piti nousta stagelle. Se oli kyllä kiva viikko. Keskiviikkona oltiin The Beetles keikalla Lahden Jazz Torilla, siitä sitten nousin suoraan keikkabussiin ja ajettiin lentokentälle. Siellä oli Popedan porukkakin lähdössä samanlaiselle YK joukkojen viihdytysrundille muistaakseni Libanoniin. Siinä sitten turistiin niitten kanssa ja samalla koneella lennettiin. Makedoniassa heitettiin 1 akustinen keikka ja 2 täys showta. Sunnuntaina tultiin takas Suomeen ja mä läksin siitä saman tien Rattle keikalle. 5 keikkaa sille viikolle, 3 eri bändin kanssa ja matkaakin tuli tuhansia kilometrejä.
1999 muutin Liipolasta keskustaan. Rattle julkaisi ”Fiilispohjalta” –livelevyn.
2000 muutin keskustasta Möysään. Johanssonin Timo jäi pois bändistä, joten piti etsi uusi kitaristi. Olin nähnyt viikkoa aiemmin Wild Spirit -bändin keikalla ja diggailin niiden kitaransoittoa. Niiden touhu ei ollut kait kauheen aktiivista, joten päätin kosia siitä kitarista Rattleen. Ari Kaasalainen oli näinollen uusi kitaristi. Seuraavassa lehtihaastattelussa jutut meni jostain syystä nudistijuttujen puolelle ja Arille tuli sillä siunaamalla uusi lempinimi Nude. Hmm.. Miksi..?
2001 lopputalvesta oltiin Beetles Duo -keikalla Kotkassa ja keikan jälkeen yöllä olin kaatunut pahasti rappusissa ja aamulla heräsin tajuttomaan kipuun. Olin yöllä katkaissut käteni ja selkäkin oli ihan murusina. Siitä sitten ambulanssia tilaamaan hotelliin miestä hakemaan. Käsi kipsiin ja kainalosauvat käteen. Luulin että soittohommat loppuu siihen, sillä kyynerpäästä oli luu mennyt irtipoikki ja peukalon kokoinen luunpala oli sieltä pois.
Siinä sairaslomalla ajattelin kaikkia asioita ja päätin että lähden Starkilta pois. Heti kun olin kävelykunnossa, tepastelin paikalliseen musiikkikauppaan ja tarjouduin töihin. Kuinka ollakaan, ne oli just hakemassa lisätyövoimaa ja lehdessä olisi seuraavana aamuna työpaikkailmoitus. Laitoin vapaamuotoisen hakemuksen ja haastattelun jälkeen valitsivat minut hakijoiden joukosta.
Mä olin jostain löytänyt Elviksen levyn ja alkanut diggailla sitä pirusti ja tämän sankarini innoittamana syntyi Elvis Tribute Band. Teetin samanlaisen Las Vegas Show –tyylisen valkoisen esiintymisasunkin. Katselin mallia joistain livevideoista ja piirsin paperille hahmotelmia. Sitten hankin kangasta ja niittejä, röyhelöä, silkkiä ja kultaketjuja, yms. ja vein koko satsin ompelijalle, joka otti mitat ja alkoi tehdä asua. Bändiin tuli Ville Vehviläinen (rummut), Jarno Aaltonen (basso), Matti Hyyrynen (kitara), Jussi Niemistö (kitara + taustalaulu) ja Jari Pylväinen (piano + taustalaulu). Tällä ryhmällä tehtiin about 10 Elvis Las Vegas –tyylistä keikkaa. Oli pirun mukavaa olla irtolaulaja, eikä tarvinnut tehdä muuta kuin keskittyä esittämiseen ja tulkitsemiseen. Myöhemmin pianisti korvattiin taustanauhalla ja kitaristiksi Jussin tilalle tuli Atte Härkönen.
Rattlen kanssa tehtiin keikkoja edelleen, mutta Nudella oli toinenkin bändi, jonka kanssa Rattlen keikat joskus osui päällekäin. Joskus otetiin Nudelle tuuraaja, mutta joskus jouduttiin menemään trionakin keikalle. Rattlen biisit ei aina oikein kolmestaan toiminut, joten eräälle keikalle treenattiin Peer Güntin biisejä. Niitä sitten väännettiin muuallakin trio keikoilla, kun ne toimi niin hyvin ja saatiin hyvää palautetta keikoista. Näin oli siis syntynyt uusi bändi ”Beer Kynt”.
Mä en ollut koskaan saanut yhtään soitonopetusta, joten ajattelin tehdä asialle jotain ja soitin Lahden Musiikkiopistoon. Sain sieltä sitten yhteystiedot eräälle helsinkiläiselle kitaraopettajalle (Risto Toppola), jonka kanssa sain sovittua kitaratunnin. Ekalla tunnilla sain sellaset läksyt, ettei ne sujuis multa vieläkään. Sen enempää en koskaan kitaratunteja ottanut.
2002 muutin Möysästä keskustaan. Rakkauslaulu luusereille oli alkanut soimaan pirusti radiossa ja sen ansiosta saatiin Rattlen kanssa levytyssopimus. Sopimus kattoi yhden sinkun ja yhden albumin. Levy-yhtiön toiveesta levylle tehtiin kesyä popmusiikkia, joten se ei kuulostanut juuri ollenkaan Rattlelta. Julkaistiin ”Sinun tähden” –cd ja ”Rakkauslaulu luusereille” –single. Levytyssopimus päättyi kun levy ei myynyt. Onnetonta mainontaa levy-yhtiön puolelta ja bändi tekemässä sellaista matskua, joka ei edustanut bändin omaa linjaa ollenkaan. Radiosoittoa tuli tosin pirusti.
Lahtelainen Tö Blöös Söös tarvitsi kitaristi ja kysy mua sitten bändiin. No mitäs, kyllähän mä keikkoja diggailin tehdä ja päätin lähteä. Sehän oli sitä Sleepy Sleepers –kamaa, joten biisit oli kyllä tuttuja. About 5 keikkaa mä siinä ehdin soittamaan, kun ne anto mulle fudut. Mulla oli niin paljon kaikkia muita kiireitä, etten kerinnyt kuulemma tarpeeks treenaa niitten kanssa.
2003 siirryin perheyrityksen pariin. Vaari oli jo 60 -luvulla perustanut firman, jota iskä ja sen veljet olivat jatkaneet 1974 – 2003. Nyt ne oli kuitenkin jo halukkaita siirtymään eläkkeelle ja tarjoutuivat myymään yrityksen mulle, mun serkulle ja broidille. No sitähän alettiin funtsia vakavasti ja päädyttiin lähtemään siihen hommaan. Se oli iso päätös, sillä sen jälkeen ei ehkä enää ammattimuusikoksi lähdettäisikään, vaikka joskus tilaisuus tulisikin. Tollanen perheyritys sitoisi mut aika tiukasti Lahteen ja sille pitäisi omistautua toisenlailla, kuin olla duunarina jossain kitarakaupassa. Tosin omassa yrityksessä narut olisi omissa käsissä, joten työajan ja vapaa-ajan sovittaminen keskenään voisi olla helppoakin.
2004 Rattle teki noin 35 keikkaa vuodessa ja saatiin aikaiseksi uusi sinkkukin; ”Pidä itsestäsi huolta”. Se alkoi jo kuulostaa nykypäivän hard rockilta ja se saikin tosi hyvää palautetta ympäriinsä. Studiossa oltiin kolme päivää, jonka aikana mä lauloin ja huusin kurkkuni niin riekaleiksi, ettei ääntä tullut moneen päivään. Asiaa ei helpottanut myöskään se, että työskentelin nykyään duunipaikassa, jossa altistuin passiiviselle tupakoinnille 8 tuntia päivässä. Epäterveellinen ruokavalio, alkoholi ja väärä laulutekniikka ajoi siihen että lauluääni alkoi olla tosi huonossa kunnossa. Pakko oli mennä lääkäriin. Äänihuulissa todettiin pientä turvotusta ja refluksitautia ja närästystäkin epäiltiin. Närästykseen sain reseptilääkkeet ja lähetteen puheterapeutille. Siellä opeteltiin hengitystekniikkaa, äänenmuodostusta, pallean käyttöä ja muita äänentuottamiseen tarvittavien lihasten hallitsemista. 6 kertaa kävin siellä ja sen jälkeen aloin ottaa laulutunteja. Lahden Konservatoriossa olen käynyt siitä asti, hiukan epäsäännöllisesti tosin, mutta nyt alkaa olla selvä miten lauletaan. Vielä kun oppisi käyttämään niitä oppeja, joita olen saanut. Ironista; minä tiedän kuinka kuuluu laulaa, mutta en itse vielä silti osaa.
2005 vappuna julkaistiin Rattlen kanssa ”Akustinen live” –cd, joka oli äänitetty bändin synttärikeikalla Joulukuussa 2004. Muutamia akustisia keikkojakin tehtiin levyn hengessä. Syksyllä 2005 äänitettiin myös Beetlesin akustinen levy "A Hard Days Night Life".
2006 muutin omakotitaloon Launeelle. Mulla oli kerääntynyt pöytälaatikkoon kaikenlaisia biisejä, jotka ei ollut kelvannut Rattlen pojille. Ne oli musta liian hyviä biisejä kuitenkin unohtaa ja jättää tekemättä, joten päätin alkaa äänitellä niitä loppuvuodesta 2006 itsekseni himastudiossa. Opettelin sitten soittamaan pianot, bassot, rummut ja kaiken muunkin mitä siihen tarvittiin ja tein levyn lähestulkoon omin voimin. Parit taustalaulut ja kitarasoolot pyysin soittajakollegoilta. Omasta mielestä biisit oli tosi hyviä ja jälkikin oli oikein kelvollista. Harmitti tietenkin ettei ollut Rattlen pojille kelvannut, mutta päätin miksauttaa ne oikeassa studiossa ja julkaista soololevyn itse. Ajattelin sopivan ajankohdan olevan Maaliskuu 2007, samalla kun täyttäisin 30 vuotta.
The Beetles teki edelleen aika mukavasti keikkaa ja se livelevykin meni kivasti kaupaksi tuolla keikoilla. Jotenkin mulla alkoi kuitenkin tulla kilometrit täyteen sitä bändiä ja kerroin sitten fiiliksiäni pojille erään keikan jälkeen. Kuinka ollakaan Kalle (laulaja) oli melkolailla samaa mieltä, että silläkin mitta alkaa olla täys, kun tarpeeksi kauan oli sitä tehty. Siitä bändistä olis ollu vaikka mihin. Tyylikäs, hyvin pukeutunut pop/rock -bändi, joka esittää sellasta musaa mitä voi soittaa missä tahansa. Se on tarpeeks pop hienompiin paikkoihin ja samalla tarpeeksi rock nuorekkaampiin mestoihin. Jotenkin vaan kaikki bändin jäsenet ei suhtautunut siihen sillä vakavuudella, kuin olisi vaadittu. Se päätettiin siis lopettaa kokonaan ja keskittyä muihin bändeihin.
Kun Juice Leskinen kuoli Marraskuussa 2006, niin mulle ehdotettiin muistokonsertin järjestämistä. Pidettiin siinä sitten palaveria paikallisten pelimannien kanssa ja sovittiin mitä biisejä otetaan ja ketä pyydetään soittamaan. 4 kertaa käytiin treenaamassa ja konsertti oli 25.12.2006. Se oli todella jymymenestys ja hommaa päätettiin jatkaa. Nimeksi otettiin Juice Fruit.
Mä olin pitkään haaveillut sellasesta illasta, että kaikki mun bändit soittais samana iltana jossain. Mun kolmekymppiset oli lähestymässä ja siinähän olis tosi hyvä tilaisuus järkätä sellanen keikka, että ne kaikki olis siellä. Bändejähän oli jo niin monta, ettei ihan kaikki mahtuis samalle illalle, mutta edes tärkeimmät. Samalla vois kokeilla niitä mun soololevyn biisejä liveä, joten keräsin siihen ympärille uuden bändin, jolla niitä ralleja soitettaisiin. Rattlea en viittinyt kysyä, kun ei ne biisit ollut aiemminkaan kelvannut, mutta sopivat ukot kuitenkin löytyi siitä kylän pelimanneista.
2007 Lipa Rock "Tilaisuus tekee varkaan" -albumi valmistui mun 30-vuotis synttäreiden tienoilla Maaliskuussa. Lähettelin sitä muutamaan levy-yhtiöön ja pari hyvää tärppiä tarttui heti koukkuun. Kävin stadissa muutamassa palaverissa ja oikein showcase keikallakin. Pari isoa levy-yhtiötä mietti oikein tosissaan tulisiko musta uusi poptähti, vai nou.. Jotain multa ilmeisesti kuitenkin puuttui, koska ei tullut suurta poptähteä sittenkään. Pop Tori tosin julkaisi Pohjimmiltaan kiltti mies -biisin "7x7 läpi harmaan kiven" -kokoelmalla.
The Beetles soitti viimeisen keikkansa mun 30v synttäreillä Ten Dollars Saloonissa 31.3.2007. Sen jälkeen kerroin Beetlesin laulajalle, Kallelle mun uudesta ideasta; perustettaisiin sellainen showbändi, joka olis niin iso ja komee, että sillä päästäisiin kunnon keikkapaikkoihin ja oikeille liksoille. Beetlesin kanssa oli kierretty kaikenlaisia räkälöitä ja nyt pelais korttinsa oikein, niin voitais päästä kunnon yökerhoihin, laivoille ja muihin isoihin mestoihin. Tästä ideasta syntyi Disco Inferno. Heinäkuussa 2007 tehtiin 2 salakeikkaa Raaka-Aineen lämppärinä ja sitten oltiinkin jo valmiita lähtemään oikeille keikoille. Loppuvuonna tehtiin 11 keikkaa ja treenailtiin uutta matskua.
2008 alkuvuonna tehtiin Rattlen kanssa kivasti keikkaa ja päivitettiin vähän henkilökuntaa. Alkoi sekin homma olemaan melko ammattimaista. Mukavasti meni kesän korville, jolloin pidettiin vähän kesälomaa. Lomalla mä sitten istuskelin vähän studiossa ja kyhäilin uusia biisejä. Rattlelle niitä oli tarkoitus tehdä, mutta niistä tuli jotenkin vähän sellasia, ettei ne olis siihen bändiin sopineet. Päätin jättää rallit pöytälaatikkoon ja miettiä niille käyttöä vuoden vaihteen jälkeen, kun syksyn keikat ja kiireet hellittää.
Syksyllä otin vielä kynän käteen ja rustasin Rattlellekin uusia biisejä. Demotin ne himastudiossa ja esittelin pojille. Toisen diggas, toiset ei. Ehdottelin että alettaisiin seuraavana kesänä ottaa niitä haltuun ja katsottaisiin saataisiinko uusi levy joulukuuksi 2009. Asia jäi kytemään.. (jihuu).
Disco Infernon kanssa oli saatu hyvä keikkamyyntisopimus ja tehtiin tosi paljon keikkaa koko loppuvuosi. Rattle vietti vähän rauhallisempaa syksyä, kun Late ja Tsei oli lämmitellyt uudelleen Pilvilinna -bändinsä ja Nude oli liittynyt mun jäljiltä Juice Fruitiin.
2009 vuosi vaihtui ja mä kaivelin niitä pöytälaatikkobiisejä esiin. Ne oli sellasta englanninkielistä hard rockia ja diggailin niistä kovasti. Halusin tehdä niistä levyn ja päästä keikalle kokeilemaan jengin suhtautumista. Soitin Disco Infernon basistille Analle, ja kitaristille Masalle, että tällanen juttu olis nyt tehtävä. Jätkät oli messissä ja rumpalin värväämisen jätin niiden hommaksi. Ei aikaakaan kun saatiin biiseistä omakustannelevy "Stay out of the way!" ulos ja kesäksi pari keikkaa kalenteriin.
Nimeksi otettiin Rodeo Drive ja alettiin treenaamaan uusia biisejä. Linja keveni tosin heti sen ekan omakustanteen jälkeen ja se alkoi kuulostamaan enemmän suoralta rock n roll bändiltä, eikä niinkään hard rockilta, niinkuin siinä levyllä.
2010 Rodeo Drive julkaisee toisen albumin "Kickin' ass". Rattle sai viimeinkin raahattua itsensä studioon ja uusia biisejä alettiin äänittelemään. Keväällä pitäis olla miksauksia myöten valmista. Julkaisua katsellaan sitten syksylle..
